Tervetuloa
Heissan, olet saapunut vaatimattomille sivuille, jossa asustaa monen näköistä, ja kokoista virtuaalikoiraa. Koirat eivät siis ole oikeita! Koirat asustavat kennelini
Uniajan yhteydessä, melko suuressa omakotitalossa maalla etelä suomessa hyvien lenkkeily polkujen yhteydessä. Metsääkin on riittämiin, ja piha on aidattu ja turvallinen. Uimiseenkin on mahdollisuus muutaman satametriä talomme pihassa olevassa järvessä, jonne koirat pääsevät kesähelteillä vilvoittelemaan. Välillä käymme kuitenkin tutustumassa kaupungin vilinään ja vilskeeseen, ettei ihan maalaistolloiksi tulla!
Mistä sitten sain idean tehdä yksityiset? Minullahan oli alunperin vain mopseeihin keskittyvä kenneli Ronquidon, jota pidinkin pystyssä vähän päälle puolivuotta. Jossain vaiheessa kenneliin tuli mopsien lisäksi asumaan hovawart Deppy ja kiinnostus myös muita rotuja kohtaan alkoi herätä. Tuntui kuitenkin tyhmältä ottaa mopseja kasvattavaan kenneliin erirotuisia koiria, mutta ajattelin etten kuitenkaan jaksaisi tehdä uutta kenneliä joten yksityiset tuntui hyvältä kompromissilta. Jos joskus vaikka innostuisin pentueita teettämään ne syntyisivät Uniajan kennelini nimen alle. Mutta mutta, eipä tässä sitten tämän enempää, astuppa peremmälle ja varaudu märkiin tervetulias suukkoihin (eiväthän nämäkään koirat mitään täydellisiä tottelevaisuus valioita ole, vaikkakin pääsääntöisesti tottelevat ihan hyvin.
Terveisin: Indi & KoiralaumaTavoitat minut sähköpostilla tai vielä paremmin turrilasta nimellä Indi.
Koirat
Koiralaumamme on tällä hetkellä aika pieni, enkä aijokkaan kasvattaa sitä kovin suureksi. Haluan, että minulla on jokaiselle koiralle hieman myös omaa aikaa, etteivät ne olisi vain pelkkiä kisa/harrastus kavereita!

Blue Zircon's The Power Of Saphira
Mopsi, narttu
tutustu
|

Moplien's Rød Dragerytter
Mopsi, uros
tutustu
|

Untuvaunen Tulitikkutehtaan Tyttö
Mopsi, narttu
tutustu
|

Haigney Desberado
Hovawart, narttu
tutustu
|

Jääkyyneleen Jippii
Japaninpystykorva, narttu
tutustu
|

Rainvalley's Hudson Bay's Murray
Newfoundlandinkoira, uros
tutustu
|

Sivukaistan Ikijää
Maltankoira, narttu
tutustu
|
Toiminta
Yritän aina välillä järjestää kaikenlaista toimintaa kisojen muodossa. Varmaan pääsääntöisesti tulee olemaan agilityä, tokoa, koiratanssia, flyballia yms. aktiviteetteja. Kaikki ovat tervetulleita kisaamaan kanssamme!

(c): flickr.com / Stefano (etino)